Pohjukaissuolen divertikulaari (jonka monikko on divertikula) on pussi, joka on kiinnitetty pohjukaissuoleen, ohutsuolen toiseen osaan juuri mahan ohi.
Pohjukaissuolen divertikuloita on kahta tyyppiä. Joillakin yksilöillä esiintyvä yleinen tyyppi on pohjukaissuolesta ulos työntyvä tyyppi, joka on samanlainen kuin yleisempi paksusuolen divertikula. Tätä kutsutaan "ulkopuoliseksi" divertikulumiksi. Ekstramuraaliset divertikulaarit voivat vaihdella kooltaan muutamasta millimetristä muutamaan senttimetriin. Ne sijaitsevat yleensä Vaterin papillan ympärillä, jossa sappi- ja haimatiehyet tulevat pohjukaissuoleen.
Toista, harvinaista divertikulaarityyppiä kutsutaan "sisäiseksi" diverticulumiksi. Se ei työnty ulos pohjukaissuolesta. Pikemminkin se työntyy pohjukaissuolen onteloon (pohjukaissuolen ontto sisäpuolelle, jonka läpi sulava ruoka virtaa). Molemmat divertikulaarityypit, ekstramuraaliset ja intramuraaliset, ovat yhteydessä pohjukaissuolen onteloon, jotta pohjukaissuolen sisältö pääsee divertikulaariin.
Ekstramuraalisten divertikuloiden syytä ei tiedetä lopullisesti; niiden uskotaan kuitenkin olevan hankittuja (ei esiinny syntymästä lähtien) johtuen pohjukaissuolen herniaatiosta (ulkeumasta) pohjukaissuolen seinämän lihaksen viasta, ehkä alueella, jossa valtimot kulkevat suoliston lihaksen läpi ravitsemaan suolen limakalvo.
Kuumetta ei pidetä lääketieteellisesti merkittävänä, ennen kuin ruumiinlämpö on yli 38 C (100,4 F), joka on lääketieteen ammattilaisten mielestä kuume. Mitä tahansa normaalia korkeampaa mutta alle 38 C:n lämpötilaa pidetään matala-asteisena kuumeena. Kuume toimii yhtenä kehon luonnollisista infektioita vastaan torjuntakeinoista bakteereja ja viruksia vastaan, jotka eivät kestä korkeammissa lämpötiloissa. Tästä syystä matala-asteiset kuumet tulisi yleensä jättää hoitamatta, ellei niihin liity huolestuttavia oireita tai merkkejä.
Lue lisää kuumeista »
Ekstramuraaliset divertikulaarit eivät yleensä aiheuta oireita. Toisinaan ne voivat repeytyä (kuten paksusuolen divertikulaarit) ja johtaa tulehdustaskuun pohjukaissuolen viereen infektion kanssa tai ilman. Tämä voi johtaa kaikkiin vatsansisäisen tulehduksen merkkeihin ja oireisiin, mukaan lukien kipu, kuume ja vatsan arkuus.
Jos divertikulaari on hyvin lähellä Vaterin ampullaa, potilaille kehittyy useammin sappikiviä, erityisesti sappitiehyissä, ja he voivat kehittää kaikkia sappikivien komplikaatioita:
Myös haimatulehdus voi esiintyä. Näiden komplikaatioiden uskotaan johtuvan siitä, että divertikulaarit häiritsevät sappi- ja haimatiehyiden normaalia toimintaa.
Pohjukaissuolen ulkopuoliset divertikulaarit diagnosoidaan yleisimmin ylemmän maha-suolikanavan bariumröntgenkuvauksella. Ne voidaan myös diagnosoida endoskopian tai harvemmin ultraäänitutkimuksen yhteydessä. Lopuksi ne voivat ilmaantua sattumalta myös vatsan tietokonetomografiassa (CT) tai magneettikuvauksessa (MRI).
Jos hoito on tarpeen, ekstramuraaliset divertikulaarit voidaan poistaa kirurgisesti pohjukaissuolen ulkopuolelta. Divertikulaari voidaan myös kääntää pohjukaissuolen onteloon ja poistaa pohjukaissuolen seinämässä olevalla viillolla. (Joskus divertikulaari käännetään ylösalaisin, mutta jätetään kiinni pohjukaissuolen seinämään ja työntyy ulos pohjukaissuoleen.)
Intramuraalisen divertikulaarin syy ei ole selvä; Niiden uskotaan kuitenkin olevan synnynnäisiä eli esiintyviä syntymästä lähtien, ja ne voivat ilmetä sikiön suolen kehityshäiriönä.
Intramuraaliset pohjukaissuolen divertikulaarit aiheuttavat yleisimmin pohjukaissuolen tukkeutumista, kun divertikulaari täyttyy niellyllä aineella. Ne diagnosoidaan yleensä ylemmän maha-suolikanavan bariumröntgentutkimuksilla, mutta niitä nähdään myös ylemmän maha-suolikanavan endoskopiassa.
Intramuraaliset divertikulaarit poistetaan kirurgisesti pohjukaissuolen seinämään tehdyn viillon kautta, vaikka on raportoitu, että hoidossa on käytetty ei-kirurgisia, endoskooppisia keinoja divertikulaaristen viillettämiseksi tai avaamiseksi siten, että niihin ei keräänny materiaalia.